Olen harvoin kateellinen. Tämä yksinkertainen video [linkki] sai minut kuitenkin miettimään, miksi minulla ei ole flyygeliä kotona.
Päätin, että viiden vuoden sisällä saisi flyygeli järjestyä.
Toisaalta, muistan halunneeni flyygeliä jo vuonna 1997. Hmm..
perjantai 23. toukokuuta 2008
lauantai 17. toukokuuta 2008
Identiteetin kertomus
Pidimme muutama päivä sitten lukion luokkakokouksen. Jokainen kertoi vuorollaan, mitä elämässä oli tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, koska kaikkia kiinnosti toisten kuulumiset.
Oma puheenvuoroni litteroituna on tässä:
A: "Mä olen tässä viimeiset vuodet, oikeastaan lukion jälkeen, tehnyt sellaista, että puolet töitä ja puolet opiskelua. Musta tuntuu, että se on hyvä elämäntapa mulle..."
(keskeytys) "Mitä sä opiskelet?"
A: "Mä just nyt valmistun tuolta kauppiksesta, ja nyt varmaan pitäisi kehitellä jotain muuta viihdykettä. Musta tuntuu, että mä en jaksaisi tehdä täysipäiväistä duunia, tai ainakin mä yritän vältellä sitä niin pitkään kuin mahdollista, ehkä se vielä tulee.. Meillä on sellainen pikkufirma tossa kavereiden kanssa, Tuomas oli (viittaa oikealla puolella istuvaan henkilöön) siinä aika pitkään mukana.. Tuomas lähti sitten oikeisiin töihin ja me jatkettiin meidän omalla tiellä.
(keskeytys) "Siis mikä firma se on?"
A: "Sellainen teknologia.."
(keskeytys, keskustelua jossa mm. sanat "ATK", "automaattinen tietojen käsittely", "tietokoneet", "reikäkortit", yleistä hilpeyttä)
A: "Joo.. Mä tykkään tehdä hommia niiden kavereiden kanssa, kun se on oma firma niin siitä saa tehdä sen meiningin sellaiseksi kun haluaa, voi sisustaa toimiston niinkuin haluaa."
(keskeytys) "Monta teitä on siinä?"
A: "Neljä."
"Missä päin te ootte?"
A: "Tossa Kaisaniemessä meillä on toimisto, mutta asiakkaat on aina missä on. Tietysti pienellä firmalla, usein projektit on pitkiä... Siinä kai se."
-- -- --
Minusta on hauska pohtia mitä ja miten itsestäni tilanteessa kerroin.
Ensiksi kertomuksessa on vain hyvin vähän tarkkaa faktatietoa. Objektiivisten tosiasioiden kuvaamisen sijasta käytän fraaseja musta tuntuu ja mä tykkään. Esitän opiskelun ja töiden yksityiskohdat epäkiinnostavina asioina, koska en niitä vapaaehtoisesti mainitse. Opiskeluun liittyvä viesti on että haluan opiskella, ja töihin liittyvä viesti on että töitä on mukava tehdä kavereiden kanssa.
En mainitse kertomuksessa mitään musiikkiin liittyvää, vaikka bändi ja musiikki yleisesti ovat minulle varsin merkityksellisiä asioita. Ehkä jätän tilanteessa musiikin mainitsematta eräänlaisena itsestään selvänä asiana, koska tapaaminen oli musiikkilukion luokkakokous. Voikin olla niin että konstruoin identiteetin kertomusta mieluummin eroavaisuuksien kuin yhteisten asioiden kautta.
Litteraatio kuvaa hienosti sitä, kuinka tilanteessa halusin identiteettini esittää, ja mitä asioita kertomukseeni historiasta valitsin. Kertomus on onnistunut, koska varsin vaatimattomasta informaatioarvosta huolimatta kertomus luo koherentin mielikuvan siitä, millainen meininki minulla elämässä on.
On oikeastaan aika uskomatonta, kuinka vaivattomasti, nopeasti ja huomaamatta monimutkaiset identiteetin valinnan kysymykset ratkeavat arkielämän tilanteissa.
Oma puheenvuoroni litteroituna on tässä:
A: "Mä olen tässä viimeiset vuodet, oikeastaan lukion jälkeen, tehnyt sellaista, että puolet töitä ja puolet opiskelua. Musta tuntuu, että se on hyvä elämäntapa mulle..."
(keskeytys) "Mitä sä opiskelet?"
A: "Mä just nyt valmistun tuolta kauppiksesta, ja nyt varmaan pitäisi kehitellä jotain muuta viihdykettä. Musta tuntuu, että mä en jaksaisi tehdä täysipäiväistä duunia, tai ainakin mä yritän vältellä sitä niin pitkään kuin mahdollista, ehkä se vielä tulee.. Meillä on sellainen pikkufirma tossa kavereiden kanssa, Tuomas oli (viittaa oikealla puolella istuvaan henkilöön) siinä aika pitkään mukana.. Tuomas lähti sitten oikeisiin töihin ja me jatkettiin meidän omalla tiellä.
(keskeytys) "Siis mikä firma se on?"
A: "Sellainen teknologia.."
(keskeytys, keskustelua jossa mm. sanat "ATK", "automaattinen tietojen käsittely", "tietokoneet", "reikäkortit", yleistä hilpeyttä)
A: "Joo.. Mä tykkään tehdä hommia niiden kavereiden kanssa, kun se on oma firma niin siitä saa tehdä sen meiningin sellaiseksi kun haluaa, voi sisustaa toimiston niinkuin haluaa."
(keskeytys) "Monta teitä on siinä?"
A: "Neljä."
"Missä päin te ootte?"
A: "Tossa Kaisaniemessä meillä on toimisto, mutta asiakkaat on aina missä on. Tietysti pienellä firmalla, usein projektit on pitkiä... Siinä kai se."
-- -- --
Minusta on hauska pohtia mitä ja miten itsestäni tilanteessa kerroin.
Ensiksi kertomuksessa on vain hyvin vähän tarkkaa faktatietoa. Objektiivisten tosiasioiden kuvaamisen sijasta käytän fraaseja musta tuntuu ja mä tykkään. Esitän opiskelun ja töiden yksityiskohdat epäkiinnostavina asioina, koska en niitä vapaaehtoisesti mainitse. Opiskeluun liittyvä viesti on että haluan opiskella, ja töihin liittyvä viesti on että töitä on mukava tehdä kavereiden kanssa.
En mainitse kertomuksessa mitään musiikkiin liittyvää, vaikka bändi ja musiikki yleisesti ovat minulle varsin merkityksellisiä asioita. Ehkä jätän tilanteessa musiikin mainitsematta eräänlaisena itsestään selvänä asiana, koska tapaaminen oli musiikkilukion luokkakokous. Voikin olla niin että konstruoin identiteetin kertomusta mieluummin eroavaisuuksien kuin yhteisten asioiden kautta.
Litteraatio kuvaa hienosti sitä, kuinka tilanteessa halusin identiteettini esittää, ja mitä asioita kertomukseeni historiasta valitsin. Kertomus on onnistunut, koska varsin vaatimattomasta informaatioarvosta huolimatta kertomus luo koherentin mielikuvan siitä, millainen meininki minulla elämässä on.
On oikeastaan aika uskomatonta, kuinka vaivattomasti, nopeasti ja huomaamatta monimutkaiset identiteetin valinnan kysymykset ratkeavat arkielämän tilanteissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
