Tarkoitus

Eriksonin teoria psykososiaalisen kehityksen vaiheista tarjoaa tulkinnan tarkoituksen tunteesta elämän eri vaiheissa.

Elämässä on teorian mukaan 8 vaihetta. Identiteetti sun muut rakennetaan 6 ensimmäisessä vaiheessa. Kaksi viimeistä vaihetta ovat aikuisuus ja vanhuus. Teorian dualistisen luonteen mukaan nämä kaksi viimeistä jakautuvat hyvään ja pahaan seuraavasti:

• Adulthood: generativity <-> stagnation
• Late adulthood: integrity <-> despair

Aikuisuudesta: Generativity is the concern of establishing and guiding the next generation. Socially-valued work and disciplines are expressions of generativity. Simply having or wanting children does not in and of itself achieve generativity.

Vanhuudesta: A person who can look back on good times with gladness, on hard times with self-respect, and on mistakes and regrets with forgiveness, will find a new sense of integrity and a readiness for whatever life or death may bring. A person caught up in old sadness, unable to forgive themselves or others for perceived wrongs, and dissatisfied with the life they've led, will easily drift into depression and despair.

Pääpiirteittäin ajattelen että Eriksonin kehyksessä on paljon järkeä. Minusta onnellinen vanhuus Eriksonin kuvaamassa merkityksessä on aika hyvä päämäärä. Mutta rakentuuko tämä vain sosiaalisen tuottavuuden kautta niinkuin Erikson asian näkee?

Ehkäpä hahmottelen Eriksonin teoriasta oman 7 vaiheisen version jossa identiteetin rakentaminen johtaa suoraan eheään minuuteen.

[Erikson's stages of psychosocial development]