Tarkoitus

Eriksonin teoria psykososiaalisen kehityksen vaiheista tarjoaa tulkinnan tarkoituksen tunteesta elämän eri vaiheissa.

Elämässä on teorian mukaan 8 vaihetta. Identiteetti sun muut rakennetaan 6 ensimmäisessä vaiheessa. Kaksi viimeistä vaihetta ovat aikuisuus ja vanhuus. Teorian dualistisen luonteen mukaan nämä kaksi viimeistä jakautuvat hyvään ja pahaan seuraavasti:

• Adulthood: generativity <-> stagnation
• Late adulthood: integrity <-> despair

Aikuisuudesta: Generativity is the concern of establishing and guiding the next generation. Socially-valued work and disciplines are expressions of generativity. Simply having or wanting children does not in and of itself achieve generativity.

Vanhuudesta: A person who can look back on good times with gladness, on hard times with self-respect, and on mistakes and regrets with forgiveness, will find a new sense of integrity and a readiness for whatever life or death may bring. A person caught up in old sadness, unable to forgive themselves or others for perceived wrongs, and dissatisfied with the life they've led, will easily drift into depression and despair.

Pääpiirteittäin ajattelen että Eriksonin kehyksessä on paljon järkeä. Minusta onnellinen vanhuus Eriksonin kuvaamassa merkityksessä on aika hyvä päämäärä. Mutta rakentuuko tämä vain sosiaalisen tuottavuuden kautta niinkuin Erikson asian näkee?

Ehkäpä hahmottelen Eriksonin teoriasta oman 7 vaiheisen version jossa identiteetin rakentaminen johtaa suoraan eheään minuuteen.

[Erikson's stages of psychosocial development]

Henkinen ruokakunta

Kuvassa on yhdistetty 4 henkilön kasvokuvat. [faceresearch.org]

Mieli

Mieli on hankala yhteistyökumppani. Päivää paistatellessa on hetken onnellinen mutta kohta pitää tehdä jotain muuta. Mieli vaatii jatkuvasti uutta viihdettä. Samalla mieli on kuitenkin laiska. Jos joskus pitäisi jotain tehdä niin mieltä ei huvita.

Yksi modernin ihmisen ongelma on kuinka pelata mielen hankaluuden kanssa. Johanna [myspace] puhui häpeänpelosta joka iskee esityksen lähestyessä. Silloin ei mieleltä kysytä (mielipidettä?) vaan keskitytään työskentelemään.

Yleisemmin mielen alkukantaiset vastalauseet voi hiljentää jollain omaksutulla säännöstöllä, vaikkapa säädyllisyydellä tai yhteiskunnan säätämillä laeilla.

Itselleni tärkeimmät työkalut ovat deadline ja aiemmin mainittu flow [postaus]. Kyseessä on tavallaan silmänkääntötemppu jolla mieli huijataan innostumaan asiasta jota se muuten välttelisi.

Gradu on erityisen haasteellinen tapaus koska sen tekemiselle ei ole todellista deadlinea. En myöskään ole vielä löytänyt toimivaa flow-prosessia gradun tekoon. Nyt ratkaisunani on gradun työstäminen erilaisissa kulkuneuvoissa tai jotain muuta asiaa odotellessa. Lentokoneessa ei edes netti toimi ja junassakin vain huonosti.

Tietysti voisin suoraviivaisesti laittaa itseni tekemään gradua, mutta se tuntuisi jotenkin tappiolta. Minusta itsensä voittaminen on tässä sitä ettei gradun valmistuttua oikein edes tajua sitä tehneensä.

Hankala tiede

Richard Lynn ja Tatu Vanhanen julkaisivat tutkimuksen "IQ and Global Inequality" vuonna 2006. Tutkimuksessa esitettiin uusi mittari "Quality of Human Conditions" (QHC) joka koostuu BKTstä (ppp), lukutaidosta, koulutuksesta, odotetusta eliniästä ja demokratisaatiosta. [wikipedia]

Tutkimuksen varsinainen tulos oli että maan keskimääräinen älykkyysosamäärä korreloi hyvin QHC indeksin kanssa (0.80).

Metodologian ja esimerkiksi älykkyysosamäärän mittaamisen mielekkyyden voi kyseenalaistaa. Mutta tuskin mittausvirhe on selittävä tekijä edelliselle korrelaatiolle [Soininvaara]. Hankala mutta tieteen mittareilla perusteltu tulos synnyttää kiinnostavaa keskustelua tiedeyhteisössä [JP Roos].

Omaa maailmankuvaa vastaan olevaa tietoa on hankala arvioida rationaalisella prosessilla. Tiede on kivaa niin kauan kun tulokset ovat linjassa henkilökohtaisen ideologian kanssa.

Pareto

Kauppakorkeakoulu on opettanut minulle Pareton periaatteen [wikipedia]: 80% tuloksesta syntyy 20% työllä. [aiempi postaus "Flow" tilasta]

Periaate soveltuu monenlaisiin tilanteisiin. Edellytyksenä on että pystyy poistamaan turhan hukkatyön ja keskittymään vain itse asiaan.

Oma lähtökohtani on yrittää tehdä elämässä asiat helposti. Tämä tarkoittaa Paretosta turhan säätämisen minimoimista ja tyytymistä pienellä työllä syntyvään lopputulokseen. Valitsen siis mieluummin 5 kappaletta 80% lopputuloksia kuin yhden 100% lopputuloksen.

Tyypillisesti 80% lopputulos on hyvinkin riittävä (kauppiksessa 80/100 on arvosanana "erinomainen"). Aina on mahdollisuus paneutua haluamaansa asiaan syvemmin, tehdä joku juttu 100% panoksella. Tärkeää on että nämä asiat saa valita vapaasti.

Neutralointimaksu

Haluan että kaupan kassalla minulta kysytään "Neutraloidaanko?".

Jokaisella tuotteella olisi sekä hinta että vapaaehtoinen ekologinen neutralointimaksu. Kassakone näyttäisi tuotekorista sekä neutraloidun että neutraloimattoman hinnan. Kuluttaja saisi sitten itse päättää kumman loppusumman maksaa.

Neutralointimaksu toimisi myyjän kirjanpidossa kuin arvonlisävero. Vaikka rahat tulisivat kassaan, ei niitä merkittäisi liikevaihtoon ja kertyneet maksut tilitettäisiin neutraloinnista vastaavalle taholle kerran kuussa.

Oletuksena tuotteella olisi laskennallinen ja ehkä hieman pessimistinen neutralointimaksu. Tuottava yritys voisi kuitenkin halutessaan osoittaa tuotantoprosessinsa ekologisen tehokkuuden ja saada laskettua oman tuotteensa neutralointimaksua. Tuotantoketjussa neutralointimaksu toimisi ALVin tapaan siten että tuottaja saisi vähentää tuotteensa neutralointimaksusta raakamateriaaleista maksamansa neutraloinnit.

CO2

Lehti kertoi että yksityishenkilötkin voivat osallistua päästökauppaan. Ostetut päästöoikeudet voi mitätöidä ja näin saada vähentää Euroopan hiilidioksidipäästöjä. Brittiläinen Pure myykin kuluttajille neutralointia hintaan 10€ per tonni.

Jostain luin että lentämisen hiilidioksidipäästöt olisivat 20kg / 100km / matkustaja. Jos nyt olen viime kuukausina lentänyt noin 15000km, on hiilidioksidipäästöjä syntynyt 3 tonnia jolloin voisin ostaa omatuntoni puhtaaksi 30 eurolla.

Luonnonsuojeluliiton ja Maan ystävien mielestä ympäristöystävällisyyttä ei saisi noin vain ostaa. Paras olisi jättää lentomatkat väliin ja laskea muutenkin elintasoa.

Tässä kohtaa minä jäin miettimään että miksi näin. Kun päästökaupalla on toimivat markkinat, ekologiaa voi todellakin ostaa. Markkinat vähentävät päästöjä sieltä mistä se on halvinta.

Tietysti ymmärrän ettei CO2 ole ainoa lentämisen paha. Pitää tutkia muitakin vaikutuksia, tuotteistaa ja markkinoida kuluttajille helppoa ja eksaktia tapaa neutraloida omaa ekologista jalanjälkeä. Mutta vaatimus elintason laskusta on ideologiaa, maailmankuvaa jossa vaatimuksen esittäjä voi pitää itseään moraalisesti ylivertaisena. Realistinen, tässä ajassa oleva maan ystävyys on kuitenkin ihan muualla.