Olin saunomassa kavereiden kanssa ja jatkoilla Kaislassa päädyimme puhumaan omista työhön liittyvistä tavoitteista tai jopa, pahoittelut jo etukäteen termistä, paradigman muutoksista.
Minun pointtini ja motivaatio keskustelulle oli että tämän hetkiset tavoitteet approksimoivat tulevaa varsin hyvin. Vaikka elämä tai joku juttu ei menisi juuri niin kuin ajatteli, tavoite toteutuu usein jossakin muodossa.
Tässä on yhteiseksi muistilapuksi kierroksen tulokset. Saunakaverit, näihin sitten palataan!
M aikoo jollain tavalla kaupallistaa creative commonsin alla julkaisemaa musiikkiaan.
A:n mielestä työssä saisi olla enemmän todellista ongelmanratkaisua, enemmän mielen kapasiteetin käyttöä mekaanisen tekemisen sijasta.
O halusi tuntea työnsä merkityksellisemmäksi, tehdä jotain jolla olisi vaikutusta ympäristöön.
J toivoi voivansa tehdä yhdessä projektissa pidempään töitä kuin vain muutaman viikon. EDIT: J korjasi postilla haluavansa parametroida maailman nopeudeksi 60%, "Kun kuitenkaan suurin osa tehtävästä työstä on vain jokseenkin järkevää, niin eihän siitä kannata maksaa sentään ihan mitä hintoja hyvänsä (mielenterveys, perhe, yöunet jne.)"
Itse vastasin haluavani tehdä töitä määrällisesti hyvin rajoitetusti, ehkäpä 2-4 päivää viikossa.
Kun tämä on nyt kuitenkin minun blogini niin avaudun vähän lisää tästä vähän töitä ideasta. Ajatushan ei ole uusi ja myös fiksut ihmiset ovat sen esittäneet. Oma kokemukseni on että kun töitä rajoittaa määrällisesti, kiinnostavien hommien osuus kasvaa, ja ehkäpä jopa työstä saatu yksikkökorvaus kasvaa. Tietysti loppujen lopuksi rahaa jää käteen jonkun verran vähemmän, mutta ero ei ollenkaan ole niin suuri kun voisi kuvitella (johtuen verotuksen progressiosta ja mahdollisesta yksikkökorvauksen kasvusta).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti